Hoito


Kania on käsiteltävä päivittäin, jotta siitä tulisi kesy. Älä häiritse kania ensimmäisinä päivinä saapumisesta: liiku häkin ympäristössä hyvin rauhallisesti, ettei se pelästy. Muistathan, ettei nukkuvaa, syövää tai tarpeillaan olevaa kania saa nostaa.

Oikeita nostotapoja on monia riippuen kanista. Sekä pieniä että isoja kaneja voi nostaa esimerkiksi seuraavalla tavalla: laita vasen kätesi kanin mahan alle etutassujen taakse ja toinen käsi sen takapuolta tukemaan. Kania EI KOSKAAN SAA NOSTAA KORVISTA. Se on hyvin kivuliasta ja korvat saattavat revähtää.

Kani on hyvin puhdas eläin ja se puhdistaa itsensä useita kertoja päivässä. Terveen kanin tunnistaa kiiltävästä, sileästä ja hyvin palautuvasta turkista. Jos kani ei esimerkiksi sairautensa takia kykene puhdistamaan itseään, se kärsii silmin nähden. Normaaliturkkisella kanilla ei paljon turkin hoitoa tarvita, mutta esimerkiksi karvanlähtöaikaan
turkkia voi harjata pehmeällä harjalla.

Tavallisesti kanin kynsiä on leikattava 1-4 viikon välein - kynsien kasvuvauhti on kuitenkin yksilöllistä. Liian pitkät kynnet haittaavat kanin liikkumista. Kynsiä kannattaa leikata mieluummin usein vähän kuin harvoin paljon. Tällöin kynnet pysyvät aina sopivina eivätkä verisuonet pääse kasvamaan liian pitkiksi.

Jos et itse osaa leikata kanin kynsiä tai se on kova rimpuilemaan, voi pyytää esimerkiksi eläinlääkäriä
näyttämään kuinka toimenpide tapahtuu. Kissan kynsisakset käyvät myös kanin kynsien leikkaamiseen mainiosti. Jos vahingossa leikkaat verisuoneen, pidä kani rauhallisesti sylissäsi äläkä anna sen rimpuilla. Puhdista kynnen pää desinfiointiaineella tai puhtaalla vedellä.

Kania ostaessa on hyvin tärkeää kurkistaa kanin suuhun, ettei sillä ole perinnöllistä purentavikaa. Jotkut purentaviat saattavat iän myötä korjaantua, mutta hyvin harvat. Älä siis osta kania jonka hampaat eivät ole kunnossa. Mikäli kanilla huomataan purentavika vasta myöhemmällä iällä eikä tapaus ole toivoton, hampaita voi opetella leikkaamaan itse kotona eläinlääkärin avustuksella. Kanin purukalusto on sille elintärkeä.

Kanit tarvitsevat mahdollisimman suuren häkin. Häkin minimikoko pienillä roduilla on n. 100 cm.
Häkin voi tietysti tehdä myös itse. Häkkiin tulisi sijoittaa pesäkoppi, juomapullo, ruokakuppi ja heinäverkko. Lisäksi häkissä olisi hyvä olla suola- ja kalkkikivet. Kuivikkeeksi soveltuu parhaiten esimerkiksi kutterinpuru tai puupohjainen pelletti.

Vaikka kanilla olisikin suuri häkki käytössään, se tarvitsee päivittäin vähintään 2-3 tuntia juoksutusta vapaana. Parasta olisi, jos kani saisi olla koko päivän vapaana: kanilla on voimakas liikunnantarve. Kanin vapaana ollessa pitää sen ulottuvilta ottaa pois kaikki vaaralliset asiat kuten sähköjohdot ja myrkylliset huonekasvit. Jos kanin juoksutusalueella ei ole enää mitään vaarapaikkoja, se voi juosta vaikka ympäri päivän vapaana. Muista avata ja sulkea ovet varovasti, ettei kani jäisi väliin vapaana ollessaan. Älä liiku ryntäillen, sillä juokstenteleva kani voi yhtäkkiä hypätä jalkoihisi ja loukkaantua. Kannattaa pitää lattialla melko paljon mattoja, jotta liukastumisen vaara olisi mahdollisimman pieni.

Kanin häkki on pestävä vähintään joka toinen viikko. Sottapytyn häkki olisi hyvä pestä joka viikko.
Pesun yhteydessä ruoka- ja juoma-astiat pestään jollakin miedolla pesuaineella puhtaaksi. Kanin sairastuessa häkki ja kaikki tarvikkeet täytyy puhdistaa desinfiointiaineella ja kuivikkeet poistaa, ettei häkkiin jää pesimään taudinaiheuttajia.

Muista helliä kaniasi! Tämä on tärkeä osa kanin hoitoa. Se pitää kanin terveenä erityisesti henkisesti.
Kanien lempirapsutuspaikkoja ovat yleensä otsa, silmän aluset ja korvantaustat. Tassuja ja mahaa ei kannata silitellä, koska hyvin harva kani pitää siitä.
 



23.12.2007
Haluatko linkkilistalle?







  Etusivu   |   Kani   |   Ykä   |   Enkelit   |   Muuta  
Moottorina Ilmaiset kotisivut

Mainokset

| |

|

| |