|
Valikko
|
|
|
|
|
|
Uutiset
| | Sivut uudistuvat koko ajan! Muista tulla uudestaankin!
|
|
|
|
| Sisältö |
|
Hopeanuolen tarina SPOILERIVAROITUS! SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA! Hopeanuoli on pieni pentu joka syntyy Japaniin erääseen vuoristokylään, jossa pelätään karhua nimeltä Akaka-Booto. Se on tiikerinraitainen koiranpentu, joten sen tulevaisuus on määrätty. Siitä tulee karhunmetsästyskoira. Kohei Takeda ja Hopeanuolen isä, Riki ovat etsimässä kadonneita hiihtäjiä. He löytävät hiihtäjät kuolleina. Ennen kuin he ehtivät tehdä mitään, Akaka-Booto hyökkää heidän kimppuunsa. Kohei ja Riki tippuvat pieneen koloon, jossa he ovat turvassa karhulta, mutta heillä ei ole ruokaa. Kylässä heitä aletaan etsiä. Etsinnät eivät kuitenkaan tuota tulosta, ja etsinnät lopetetaan huonon sään vuoksi. Heitä on etsitty jo viikko. Daisuke ei kuitenkaan usko, että Riki ja Kohei olisivat kuolleet, ja lähtee lumikelkallaan etsimään heitä. Hän ottaa Hopeanuolen mukaansa, sillä hän haluaa näyttää pennun Rikille, joka on sen isä. He suuntaavat eräälle suolle ja kuulevat ääniä. Daisuke ajaa lähemmäksi ja he näkevät Rikin taistelemassa Akaka-Bootoa vastaan. Hopeanuolelle se on ensimmäinen kerta kun se näkee isänsä, eikä se koskaan unohda, miten raivokkaasti sen isä taisteli hirviökarhua vastaan. Daisuke yrittää auttaa Rikiä lennättämällä lumikelkkansa kohti Akaka-Bootoa, muuta joutuu itse syötiksi ja Hopeanuoli putoaa hänen takkinsa sisältä. Onneksi Kohei vetää Daisuken ajoissa koloon turvaan. Karhu huomaa Hopeanuolen, mutta Riki saa sen ajoissa pois alta. Se heittää Hopeanuolen turvaan viimeisillä voimillaan. Akaka-Booto heittää Rikin rotkoon. Kohei, Daisuke ja Hopeanuoli pääsevät pois suolta. Kohei haluaa alkaa kouluttaa Hopeanuolesta karhukoiraa, mutta Daisuken mielestä Hopeanuoli on liian nuori, vasta kuukauden ikäinen pentu. Kohei alkaa kuitenkin kouluttaa Hopeanuolta. Kun Hopeanuoli on isompi, se ja Daisuke lähtevät metsään aikomuksenaan tappaa Akaka-Booto. Daisuke on lainannut jousipyssyn. He tapaavatkin karhun, jota luulevat Akaka-Bootoksi, mutta kun he ovat tappaneet sen, he huomaavat ettei se ollutkaan Akaka-Booto. He kuitenkin voittivat karhun. Hopeanuolelle jäi ensimmäisestä voitostaan muistoksi kolme syvää arpea otsaan. Hopeanuoli tapaa koiran nimeltä John. He kävelevät metsässä ja löytävät villikoiralauman. Hopeanuoli haluaisi liittyä niiden laumaan ja John lähtee hänen mukaansa. Villikoirat lupaavat, että jos Hopeanuoli ja John hyppäävät rotkon yli, ne saavat tavata heidän johtajansa. Hopeanuoli kääntyy pois, mutta hyppääkin sitten rotkon yli. Se hyppää paljon kauemmas kuin villikoirat. Johnkin ylittää rotkon, joten he saavat tavata villikoirien johtajan. Mutta kun Hopeanuoli näkee villikoirien johtajan, se hämmästyy: johtaja näyttää aivan sen isältä! Se myös on Hopeanuolen isä, mutta ei muista sitä, koska menetti muistinsa tiputtuaan rotkoon taistelussa Akaka-Bootoa vastaan. Kun Hopeanuoli sanoo sitä isäkseen, laumassa syntyy häslinkiä. John ei halua liittyä villikoirien laumaan, koska ne aikovat kerätä maan parhaat villikoirat kokoon ja voittaa Akaka-Booton. Siitä ajatus on naurettava. Hopeanuoli käy vielä hyvästelemässä äitinsä ja Daisuken, ja sitten se lähtee villikoirien matkaan. Koirat löytävät etsimänsä: tiikeriveljekset. Ne eivät aluksi halua lähteä mukaan ja Hopeanuoli ja muut joutuvat taistelemaan niitä vastaan, mutta kun veljekset tunnistavat Benin, ne lähtevät mielihyvin mukaan. Ben pelasti ne häijyltä vuoristokoiralta, kun ne olivat pieniä. Koirien lauma kasvaa noin sadan koiran voimalla, kun tiikeriveljekset ovat mukana. He saavat mukaansa myös Moss nimisen koiran ja tämän suuren lauman. Koirat tippuvat myös kraatteriin jota ympäröi lauma muita koiria. He pääsevät sieltä pois kun ovat tapelleet. Benistä tulee sokea, ja hän valitsee Hopeanuolen uudeksi ryhmänjohtajaksi. Viimein he matkaavat kohti suurta taistelua Akaka-Bootoa ja muita karhuja vastaan. Koirien rohkeus on pettää, mutta kun suuri johtaja saapuu paikalle, koirien taisteluhenki herää taas. Kaikki muut karhut ovat jo kuolleet, ja vielä on jäljellä vain itse pääpahis, Akaka-Booto. Koirat hyökkäävät ja Akaka-Booto putoaa vuorelta alas. Hopeanuoli ja Riki menevät sen taakse tehdäkseen ”kuolettavan iskun”, Tetzu Tenrou Battogan. Akaka-Booto kaatuu maahan ja koirat ovat riemuissaan. Ne luulevat että se on kuollut, mutta se nouseekin vielä takaisin. Riki hyökkää sen kimppuun mutta karhu huitaisee sen maahan. Kun Riki yrittää uudestaan, karhu saa sen kynsiinsä. Hopeanuoli hyppää ja tekee Battogan. Akaka-Booto kaatuu kuolleena maahan. Riki sinkoutuu kauemmas. Hopeanuoli ryntää paikalle. ”Kuolleet haudataan ja elävät jatkavat elämäänsä, poikani” olivat Rikin viimeiset sanat. Rikin lauma siirtyy Hopeanuolelle ja koirat ulvovat kohti taivasta osoittaakseen, että alistuvat Hopeanuolen tahtoon. Neljätoista vuotta myöhemmin Sakura-nimiselle koiralle syntyy poika nimeltä Weed, ja sen isä on Hopeanuoli. Mutta siitä alkaa aivan toinen tarina.
|
|
Moottorina Ilmaiset kotisivut - Ulkoasu: HemiPlace.com
|
|
Pikatieto
|
Sivujen ylläpitäjä on 14-vuotias tyttö, joka käyttää nimimerkkiä Souzen. Sivut käsittelevät mangaa ja animea nimeltä Hopeanuoli, ja tämän pojasta, Weedistä kertovaa mangaa ja animea.
|
|
|
|
Tulossa
|
-Weedin tarina
-Lisää kuvia
|
Mainokset
| |
|
| |
|