Rajaton

Olet saapunut täysin virtuaaliselle tallille, jonka nimi on Rajaton. Tilan kasvatusrotuna toimii tuttuakin tutummat suomenhevoset, joita kaikki ihastelevat. Täällä tilalla on aika ilkeä historia, mutta siitä on päästy yli. Rajaton on siis perustettu jo 1900-luvulla ja sitä pitivät siihen aikaan isoisovanhempani. Siellä kasvatettiin silloin komeita täysiverisiä laukkureita, mutta päätin vähän yleistää kasvattirotua. Itse kirjoitin perintösopimuksen kuitenkin vasta vuonna 2007, silloin, kuin sain tietää, että minullekin on jätetty perintöä. Meinasin jonkunlaisen tilan perustaa ennen sitä ja kaikki oli rakennusta vailla valmiina, kunnes sain teitää tästä ihanasta tilasta.

Tänä päivänä täällä tilalla on yhtä kaunista, kuin silloin 1900-luvulla. Tila sijaitsee kaukana maanteistä ja kaupungin pölyistä ja maita täällä on satoja hehtaareja. Mutta, harva tänne kyllä eksyy. Rajattoman suomenhevoset ovat jalostettu suurimmaksi osaksi ratsukäyttöön, koulu-, este-, sekä kenttäratsuiksi. Tilan päätoimintaan kuuluu hevosten kilpailuttaminen ja jalostus. Emme harrasta hoitajatoimintaa. Toivotaan, että ainakin kolme polvea voisi asua yhtä aikaa täällä tilalla, edes vähän aikaa. Aloitamme koulutuksen hevosen täyttäessä 3 vuotta ja kilpailuttamisen 4n vuoden iässä. Kilpailut lopetamme hevosen osalta, viimeistään sen täyttäessä 15 vuotta. Pyrimme laadukkaaseen ja hyvin harkittuun työhön ja toivomme saavamme aikaiseksi paljon hyviä jalostuoriita, siitostammoja ja eri lajin ratsuja.

Rajaton sijaitsee Pohjois-Karjalan kauniissa maisemissa, tarkemmin Selkiellä, Kontiolahden puolelle. Tilan maille kuuluu kaksi tallia. Päätalli, sekä yksityistalli. Päätalli omistaa 20 karsinaa ja yksityistalli 10 karsinaa. Voit tuoda hevosesi tänne yksityiseksi, mutta muista lukea ensin toiminta-sivu. Sieltä löydät kaikki tarpeellisen, sekä tiedot, mitä pitää hakemukseen laitella. Tilan maisemat ovat häkellyttävät kauniine rantoineen ja näkymät saavat ensikertalaisen sanattomaksi. Pohjois-Karjalan kauniit järvet ovat puhdasvetisiä, joten siellä voi ilomielin uittaa hevosia, sekä itsekkin käydä pulahtamassa viileään veteen. Lue lisää tilasta juntit-sivulta. Sieltä johtaa linkki sivulle, jossa kerrotaan tilasta laajasti kuvien kera.

Toivottavasti viihdyt täällä meillä Rajattomassa. Jättäisithän terveisesi vieraskirjaan?

Gabrielle VRL-1744, ESR
Moottorina Ilmaiset kotisivut