|
harjoitusottelu 27.9.2007
eli harjoitusottelu käytiin torstai iltana klo 19.00 värtön liikuntahallissa. vastustajaksi saatiin ols c-92 junnut.
otteluun saatiin uusi maalivahti, joka oli kuulemma ollut edellisellä kaudella suolan kakkos veskana. myöskin tärkeä vahvistus eli tappi liittyi taas tähän peliin rinkiin mukaan, joka oli hieno homma.
peli pysyi siistinä ja siitä kopissa puhuttiinkin. vaikka tulis turpaan niin ei rueta sikaileen, koska kyseessä oli vain 15 vuotiaita tulevaisuuden lupauksia. tästä johtuen jouduttiin pelaamaan taidolla ja sitä roolia parhaimmin veti riepulan kädet. mies kynäili menemään ja lähes joka kerta antoi hyvän syötön maalipaikkaan. tutkaparin riepula-laitinen pysäyttämiseen ei ols:n pelaajilla eikä valmentajilla taito riittänyt.
noh maalejahan pelissä tuli niin omiin kuin vastustajankin verkkoon. jos jossain muussakin kuin maalien määrissä oltiin edellä niin viimeistelytaidossa. kovinkaan montaa survomismaalia ei meidän puoli tehnyt. lukemiksi kolmen erän tahkoamisen jälkeen saatiin 11-5. siis nätit voittolukemat.
jäähyihin ei sorruttu ja puolustettiin koko joukkueella erinomaisesti. tämmöisiä pelejä saisi olla vielä pari ennen kauden alkua niin saataisiin hyvä vire päälle. kiitos vielä kaikille peliin osallistujille ja hyvälle yleisölle.
|