"Eli resepti on itsetekemäsi? Todella hyviä!" Lars sanoi suu täynnä pannukakkuja. "Mukavaa, kun maistuvat," Sheila vastasi ja silitti pöydän alla makoilevaa Quilavaa. Lars katsoi myös pöydän alle, mutta nosti pian päätänsä; "Siitä on pitkä aika, kun viimeksi kävin täällä. Missäs Lori on? Nukkuuko hän vielä?" Sheilakin kurkotti kaulaansa nähdäkseen paremmin eteiseen ja portaisiin. "Luulen, että sinun pitäisi herättää hänet," hän vinkkasi silmää. "Kaikkihan tahtovat nähdä tuon verenpunaisen tukkasi heti aamusta". Lars tuntui ymmärtävän tytön sanoman ja virnisti takaisin; " Aivan... Minä tästä lähdenkin," hän huikkasi ja nousi pöydästä. "Älä kumminkaan pelästytä häntä samalla tavalla, kuin viime vuoden Halloween- kemuissa. Jopa minä sain siitä elin-ikäiset traumat," Sheila vielä varoitti kääntäen päätänsä pojan suuntaan. "No voihan, hyvä on. Jätä hänelle sitten ne paahtoleivät, joku oli syönyt pannarit!" Lars vielä ärähti ennen kuin hävisi ylä-kertaan.
Huoneeni sijaitsi ullakko huoneistossa. Pieni se oli, mutta mukava kumminkin; Seinät olivat tummaa puuta ja lattian peitti vihreä kokolattia matto. Huoneen toisessa päädyssä oli kirjahylly ja vaatearkku. Sänkyni oli taas toisessa päädyssä, siellä missä ikkunakin. Vedin ihan rauhallisesti hirsiä sängyssäni, kunnes Larssin tolvana päätti kiivetä jyrkkiä portaikkoja ylös. (Hän on sitten isoveljeni, ettäs tiedät) Hän harppoi sänkyni luokse ja huusi täyttä kurkkua korvani juureen; "HERÄTYYS PIKKUSISKOO! Ole iloinen, kun ei ole unikeon- päivä. Olisit muutoin saanut kylmän kylvyn..." Pelästyin Larsin karjumista niin, että hypähdin pois sängystä. Olisin voinut kirkuakkin, mutta en viitsinyt. "Olenko noin pelottava?" Lars virnisti ja mittaili minua katseellaan "...Oletko sinä ollut niin väsynyt eilisestä, että et viitsinyt vaihtaa pyjamaa ylle..." hän yritti jatkaa, mutta huomasi ilkeän mulkaisuni häneen, joten tyytyi hän hymyilemään nolosti ja nosti harmaan hupparini lattialta; "Sinun...?" häntä näytti selvästi nolottavan kasvoista päätellen. "Ja eikö kukaan ole opettanut sinulle lausetta: 'Hyvää huomenta'!?" tiuskaisin hänelle ja nappasin hupparin häneltä. Tömistelin nopeasti ala-kertaan ja mumisin jotain Larsista. Poika jäi tuijottamaan jälkeeni ja totesi itselleen; "Meidän herkkä päivänsäteemme."
Sheila oli lukemassa sanomalehteä kun huomasi ilmestyneeni ovensuuhun pitäen hupparia olallani. Näin selvästi hänen yrittävän piileskellä lehden takana, joten kävelin pöydän luokse. "No, et sitten viitsinyt kertoa hänelle sydänkohtauksistani," sanoin hänelle ivallisesti. "Eh, ei sinulla ole mitään kohtauksia..." Sheila sanoi hiljaa eikä nostanut katsetta lehdestä. "Voi kyllä niitä tulee; Lars takaa sen," lisäsin ja laskin lehteä sen verran, että näin hänen tummanvioletit silmansä. Hän sipaisi muutaman sius suortuvan korvan taakse ja rupesi puhumaan jotain Larsin innokkuudesta. Istuuduin pöydän ääreen ja yritin olla potkimatta tuli-pokémonia pöydän alla. Pistin vielä lähellä olevan leivänpaahtimen leivät koneeseen. "Tervehdys neidit Lori ja Sheila! Ja sinä Edan. Onpas sisko tänään pirteällä tuulella," Lars sanoi leveästi hymyillen ovi-aukolla. "Sinä taas tekopirteä, kuten aina," sanoin väsyneenä. En ole aamuihmisiä, kuten huomaat. Lars on päinvastoin oikea ilopilleri aamuisin ja vähän muulloinkin. Hän käveli nopeasti keittiöön ja istuutui viereeni. Ärsyttävintä oli, kun hän alkoi tuijottaa pitkää, punaista tukkaani, joka oli vielä pörröinen. En ollut ehtinyt harjata sitä. Lars otti tuolin vieressä olleessa repusta kamman ja ojensi sen minulle. Otin kamman ja aloin kiireesti kammata hiuksiani. "Niin, sinä kerroit viime viikolla puhelimessa, että saitte sen edesmenneen vanhan kirjakaupan käyttöönne. Aiotte tehdä siitä kahvilan, vai mitä. Olisi kiva nähdä se," Lars keinui tuolilla. "Ehkä myöhemmin," minä sanoin. "Miten... Ai niin; kello on vasta 10..." hän sanoi katsoen pyöreää kelloa keittiön seinällä. "Huoh, menen kävelylle, syön sitten," sanoin ohimennen ja laskin hupparin t-paitani päälle. "Niinkö? Sitten minäkin tulen," Lars sanoi ja seurasi minua eteiseen. Olin juuri sulkemassa ovea, kun vastasin Larsille: "Tahtoisin olla vähän aikaa yksin. Täällä on vähän liian tolkuton meno minulle," ja suljin oven. Lars jäi seisomaan paikoillensa ja Sheila tuli katsomaan tapahtunutta. "Tarkoittiko hän tolkuttomalla minua?" hän kysyi puoliääneen. Sheila katsoi poikaa ylhäältä alas ja totesi sen olevan mahdollista.
Rakastan peniä kirpeitä kävely retkiä. Ilma oli raikasta ja tuoksui havupuille ja kosteudelle. Aamukaste säteili pensaiden lehdillä, kun kävelin tietä pitkin. Ennenpitkää päädyin Kaltevan kallion luokse, joka oli nimensä mukaisesti vähän kallellaan. Sen verran kumminkin, että pääsin kiipeämään sitä ylös. Huipulla kasvoi vähän sekametsää ja maa oli sammaleinen. Näkymät olivat kauniin ja ulottuivat vuorille asti. Sen ja metsän välisessä laaksossa sijaitsi kotikyläni ja... "Alhaalla on asuntoauto?" ihmettelin ääneen. Kallion juurella aukiolla oli ruskea-valkoinen asuntoauto ja 2 outoa miestä, jotka kinastelivat jostain. Päätin laskeutua alas ja hiipiä lähemmäs pusikkoon tarkkailemaan tilannetta...