Hirttoköysi on siis foorumilla tarinamuotoisesti pelattava roolipeli, joka kuitenkin saattaa joskus sisältää tavanomaisesta roolipelistä poikkeavia aineksia. Peliä ylläpitää henkilö, joka käyttää itsestään nimeä The Teevee. Ylläpitoon saa parhaiten yhteyden vieraskirjassa (tai foorumilla liityttyäsi), jos sinulla on jotakin kysyttävää tai muuten vain haluat jättää jälkesi. Myös linkinvaihto- tai yhteistyö(affi)pyynnöt kirjoitetaan vieraskirjaan.
Öinen kaupunki on kuin luotu rikollisille ja salaisille operaatioille sekä nuorille ilkivallantekijöille. Se kuitenkin kätkee sisäänsä jotain muutakin; peiteltyjä totuuksia ja häikäilemättömiä pettureita. Kuka on kenenkin puolella ja ennen kaikkea... ketkä loppujen lopuksi ovat oikealla asialla?
Peli sijoittuu Waley City-nimiseen pikkukaupunkiin, jossa pikkurikollisuus kukoistaa, mutta se ei ole mikään ihme. Kaupungin rosvojoukkiolla on yhteinen johtaja, joka tarjoaa heille turvapaikan ränsistyneestä kerrostalosta, joka sijaitsee hylätyssä kaupunginosassa. Se on avoin kaikille roistoille, joilla ei ole omaa kotia, ja siellä rosvot myös tekevät suunnitelmiaan. Paikkaa asuttavat lähinnä "tavalliset" rosvot, jotka ovat liittyneet mafiaan ja joilla ei ole omaa kotia. Rosvojen keskuudessa arvostettuja vakoojia ei siellä juuri näy, sillä he ovat usein kaupungin arvovaltaisimpia henkilöitä, jotka ovatkin otollisessa asemassa vakoilemaan poliiseja ja höynäyttämään heitä.
Turvapaikassa asumiseen tai siellä yleensäkään käymiseen on kuitenkin yksi ehto; on käytävä läpi rosvokoulutus. Kaikkien on suoritettava tietyt tehtävät, ennen kuin heistä tulee osa kaikkien pelkäämää joukkiota, Waley Cityn mafiaa. Mafia ei kuitenkaan ryöstele vain ryöstelyn vuoksi, vaan heillä on jonkinlainen robinhoodmainen tavoite; he ryöstävät rahaa lähinnä rikkailta pröystäilijöiltä, joilla sitä on liikakin ja antavat sen köyhille... eli itselleen. Vaikka kyseessä ei olekaan mikään pyssyjen kanssa riehuva raaka salamurhaajajoukkio vaan pikemminkin kopla, roistot käyttävät itsestään mielellään Mafia-nimitystä. He huolehtivat tiukasti salaisuuksistaan ja moni viettääkin kaksoiselämää esittäen yleensä normaalia kansalaista.
Waley Cityssä on myös aimo kaarti poliiseja, jotka yrittävät saada Mafiaa kiinni. Heihin päästäkseen ei tarvitse suorittaa minkäänlaista koulutusta. Kuten Mafialla, myös poliiseilla on vakoojia, jotka joko teeskentelevät tavallisia ihmisiä tai yrittävät soluttautua rosvoihin. Jälkimmäistä ei ole kuitenkaan vielä toistaiseksi tapahtunut, sillä poliisit eivät ole saaneet selville roistojen piilopaikkaa tarkalleen. Roistot ovat poliiseja huomattavasti edellä oveluudessa, joten poliiseja tarvitaan kipeästi. Huolimatta vauhdikkaasta taistelusta poliisien ja rikollisten välillä suurin osa Waleyn asukkaista on kuitenkin tavallisia ihmisiä, jotka joutuvat useimmiten ryöstöjen uhriksi tai saattavat olla tietämättään vaikka naimisissa Mafian jäsenen kanssa. He voivat milloin vain kouluttautua rosvoiksi tai ryhtyä poliiseiksi, mutta rosvoksi ei niin vain tietysti pääsekään ilman hyödyllisiä tuttavuuksia ja riittävää oveluutta. Ensiksi on yhytettävä jostakin salaperäinen Rosvopäällikkö, josta harva tietää muuta kuin salanimen. Jo se vaatii rohkeutta, sillä Mafian huhutaan piileskelevän pelätyn Hylätyn kaupunginosan tienoilla.
Waley City ei tosiaankaan ole mikään suuri kaupunki, vaan pikemminkin kunta, sekä asukasmäärältään että pinta-alaltaan. Kaupungissa ei juurikaan ole autoja, sillä monet kadut ovat niin kapeita, etteivät ne edes mahtuisi kulkemaan niillä. Autoja näkeekin lähinnä keskustassa, eivätkä ne ole mitään uusia, sillä peli sijoittuu muutama vuosikymmen taaksepäin. Se, että kaupungissa kuitenkin on oma mafia, on selitettävissä sillä, että paikka on kyllä hyvin tunnettu ja vaikutusvaltainen. Se siis kuhisee elämää, vaikka koon perusteella ei uskoisi.
Pelissä on myös ns. sivuhahmoja, joita ylläpito ohjailee ja jotka ovat vain osa maailmaa. Ne saattavat ilmaantua vaikka keskelle peliä noin vain. Tässä pelissä sellaisia ovat...
- Jonkinmoiset henkiolennot, joita saattaa ilmestyä joskus hylätyssä kaupunginosassa. Kuka tietää..?
[lisää luultavasti vielä tulossa]
Yllämainittuja hahmoja ei siis saa ohjailla itse pelissä, vaan ylläpito päättää, miten ne liikkuvat ja toimivat.