|
|
|||||||||||||||||||||||||
![]() |
|||||||||||||||||||||||||
|
|
|||||||||||||||||||||||||
|
|
|
||||||||||||||||||||||||
|
|
![]() |
|
![]() |
||||||||||||||||||||||
|
|
|
|
AVARUUSASEMAT
mperiumi on rakentanut alueilleen useita avaruusasemia suojaamaan, kauppa- ja lepopaikoiksi. Suurin osa näistä on sijoitettu porttien läheisyyteen valvomaan portista kulkevia ja toimimaan aurinkokunnan satamina. Ulkonäöltään ne muistuttavat avaruudessa leijuvia metallisia pyramideja. Alimmat kerrokset on varattu alusten telakoiksi ja varastoiksi. Komentosilta sijaitsee aivan aseman kärjessä ja vara silta taas aivan keskipisteessä. Loppu tila on yleensä täytetty asumatiloilla sekä kaikenlaisella muullakin. Tämän alueen käyttö riippuu paljolti aseman käyttötarkoituksesta. Asemilla on yleensä vähintäänkin varteenotettava puolustus johon kuuluu useita tykkejä sekä jonkin kokoinen hävittäjälaivue.
DIO:
io on yksi Gamma Zeus sektorin aurinkokunnista. Siihen kuuluu keltainen keskikokoinen tähti sekä kolme asuttavaa planeettaa ja kaksi asuttavaa kuuta. Aurinkokunnassa on suuri määrä zorotistejä ja heidän temppeleitään.
GAMMA ZEUS:
usin Imperiumin kolonia hankkeista, Gamma Zeuksen alue, on erikoinen paikka. Se sisältää kolme aurinkokuntaa, Dio, Magas ja Gehenna, joissa on yhteensä 16 kolonisointiin kelpaavaa paikkaa (10 planeettaa ja 6 kuuta). Erikoisen alueesta tekee moni asia: ensimmäisenä planeettojen määrä. Missään muualla ei ole näin paljon asutukseen kelpaavia planeettoja näin tiheässä. Toinen on että koko sektoriin johtaa vain kaksi porttia. Muut johtavat toisiinsa. Kolmas on että jokaiselta planeetalta on löytynyt kehittynyt rotua, joka kutsuu itseään haltioiksi (katso Haltiat.). Neljäs on kaikista erikoisin. Alueella tuntuu toimivan jokin jolle ei ole keksitty muuta termiä: Taika. Se ilmenee haltioiden shamaanien hallussa ja jotkut Imperiuminkin asukkaat ovat oppineet valjastamaan sen. Osa tutkimalla ilmiötä tieteelliseltä kannalta teknologian avulla (katso Teknomaagit) ja osa väittää sen olevan "jumalan" antamaa voimaa ja kykenevät kanavoimaan sitä. (katso Zorotistit) Joka tapauksessa on käynyt ilmi, ettei kumpikaan tapa toimi alueen ulkopuolella. Tämä uusi Imperiumin osa on siis erittäin erikoinen ja mystinen paikka.
HALTIAT:
amma Zeus sektorilta löytyy yksi harvoista, ei Imperiumiin liittyneistä sivilisaatioista: Haltiat. Itse asiassa itse sivilisaatiota ei ole koskaan löydetty. Ainoana kolonisaatioilla joskus vierailevan, hyvissä tai pahoissa aikeissa, kansan sivistyneisyyden merkkinä on heidän hallussaan oleva teknologia, jota edes Imperiumin johtavat tiedemiehet eivät ymmärrä. Tietojen mukaan heillä on piilotettuja kaupunkeja jokaisella Gamma Zeuksen planeetalla. Tosin suurin osa kansasta kuulemma elää luonnosta pieninä heimoina. Haltioiden ulkonäkö muistuttaa ihmistä lukuun ottamatta hennompia piirteitä, suuria silmiä ja suippokorvia. Liikkeiltään he ovat ihmisiä ketterämpiä, mutta heidän kehonsa on selvästi heikompi. Heidän luonteensa on yleensä rauhallinen ja ylevä. Tosin on tavattu monia villejä ja riehakkaitakin yksilöitä. Heillä on hallussaan Gamma Zeuksen taika, erikoiset shuriken aseensa ja erinomainen leijumisteknologia. Tämä rotu voi olla joko mahtava liittolainen tai kuolettava vihollinen. Tietojemme mukaa haltiat pystyvät elämään 800, ellei jopa 1000 vuotta.
HIIDET:
ieniä, rumia ja pahansisuisia. Hiidet ovat tuholaisia joista on ilmeisesti mahdotonta päästä eroon. Yksi universumin suurista mysteereistä on että miten nämä juuri ja juuri älylliset olennot ovat löytäneet portit ja oppineet matkaamaan galaksia. Heidän teknologiansa on karkeaa ja epävarmaa, mutta silti se kelpaa örkeille joille hiidet niitä myyvät. Tokihan hiidet myös käyttävät niitä itsekin, mutta pelkurimaisina he usein luottavat örkkien tuhovoimaan ja antavat heidän riehua rauhassa. Tämän vuoksi hiisillä on örkkien kanssa jonkinlainen löyhä liitto ja usein ne yhteistuumin hyökkäilevät Imperiumin kimppuun. Käytännössä hiidet ovat siis jonkinlaisiin heimoihin jakautunut sotaisa rotu jonka ainoa tarkoitus tuntuu olevan saada mahdollisimman paljon saalista. Ulkonäöltään he ovat noin 1,3 metrisiä vihertäväihoisia humanoideja. Puolet heidän naamastaan tuntuu koostuvan suuresta nenästä. Heillä on ilmeisestikin ilmiömäinen hajuaisti. Toinen erikoinen piirre on kullankeltaiset silmät joissa ei näy valkuaista laisinkaan. Tämä taas johtaa jonkinlaiseen pimeänäköön. Luonne on kuin pienen ärhäkän koiran. Territoriaalinen, vallan- ja verenhimoinen on tyypillinen mukava hiisi. Hiiden elinikä on äärimmäisen lyhyt, maksimissaan 30 vuotta. HUOM. Tuhoa jokainen hiisi jonka pystyt. Imperiumin laki 124.2
IHMISET:
mperiumin luojia, ihmisiä, löytyy joka kolkasta Imperiumia vahtimassa järjestystä, kartuttamassa varojaan ja palvelemassa Imperiumia. He ovat liittoutumien jälkeenkin lukuisin kansa Imperiumin sisällä. Heidän ulkonäkönsä voi vaihdella rajustikin pitkästä lyhyeen, tummasta vaaleaan ja painavasta kevyeen. Keskimäärin 1,76 m pitkiä ja elävät noin 120 vuotiaiksi.
IMPERIUMI:
mperiumi on lähes ainoa valtakunta galaksissamme. Sitä johdetaan Telluksesta käsin, vaikkakin joka aurinkokuntaa johdetaan lähes itsenäisesti. Imperiumin perusti 200 vuotta porttien löytämisen jälkeen ihmiset jotka kolonisaatiolla, liittoutumilla ja valloituksella olivat kehittäneet itselleen kymmenen aurinkokunnan valtion tämän 200 vuoden ajassa. Nykyään, 345 vuoden jälkeen, Imperiumiin kuuluu 79 aurinkokuntaa ja 4 kolonisaation alla olevaa aurinkokuntaa sekä 4 rotua: Ihmiset, Kääpiöt, Puolituiset ja Maahiset. Kolme neljästä kolonisoitavista aurinkokunnista on Gamma Zeuksen alueella.
KÄÄPIÖT:
ääpiöt ovat aina olleet ylpeää kansaa ja väärinkäsitys ihmisten tapaamisessa johti nopeasti sotaan. Tässä sodassa Imperiumin suuri armeija ja liittolaisten tuomat joukot ottivat nopeasti yliotteen kääpiöistä. Vaikka Imperiumilla oli kaikin puolin ylivoima, kesti 50 vuotta ennen kuin kääpiöt antautuivat suurista linnoituksistaan. Linnoitukset olisivat varmasti kestäneet kauemminkin mutta kääpiöiden olutvarastot hupenivat uhkaavasti. Antautumisen mukana kääpiöt liittyivät Imperiumiin. Suurin osa kääpiöstä on antanut jo sodan anteeksi kiitos suuren autonomisuuden joka heidän kolmella aurinkokunnallaan on, mutta vielä on ryhmittymiä jotka vannovat kostoa tästä kamaluudesta. Luonteeltaan kääpiöt ovat hiljaisia ja ehkä vaikuttavat hitailta mutta tämä johtuu heidän kiireettömyydestään. Jokainen kuitenkin unohtaa rauhallisen kuvansa kääpiöistä suututettuaan yhden. Kääpiöt elävät tyypillisesti 400–500 vuotta.
MAAHISET:
un ihmiset ensikertaa tapasi Maahiset, he olivat lähellä tuhoa Khopes-invaasion alla. Ihmiset toivat armeijansa ja ajoivat Khopesit pimeisiin sektoreihin, mutta sopivat samalla Maahisten liittoutumisesta Imperiumiin. Maahiset ovat kekseliäitä ja innokkaita tutkijoita. Alun perin planeetalla eli rinnakkain kaksi Maahiskansaa: kukkulamaahiset ja harmaa- maahiset. Harmaamaahisten karkotukseen johtaneet tapahtumat ovat koko maahiskansalle kipeä aihe. (katso Khopesit tapahtumasta) Erikoiset ilmiöt Gamma Zeuksen alueella kiinnostavat maahisia ja heitä virtaakin sinne suurin määrin tutkimaan. Maahiset elävät yleensä 250 vuotiaiksi.
PORTIT:
ortit ovat keinoja kulkea halki suuren matkan helposti. Ne ovat näkymättömiä energiakenttiä joita manipuloimalla voi matkata toiseen sellaiseen. Niitä löytää kaksi lähes joka aurinkokunnasta ja kukaan ei tiedä miten ne ovat syntyneet. Vain neljässä havaitussa aurinkokunnassa ei ole porttia ja ne ovat säilyneetkin mysteereinä sillä niihin matkustaminen on mahdotonta. Erikoista on että jokainen portti on kytketty vain kahteen toiseen porttiin, joten porttien avullakin matkustus imperiumin toiseen päähän voi kestää kuukausia, sillä portit saattavat olla sijoitettuna aurinkokunnan toisiin päihin. Portit jotka ovat kytkeytyneet toisiinsa voivat olla kaukanakin toisistaan joten esimerkiksi Solin aurinkokunnan lähimpään aurinkokuntaan Alpha Centauriin joudutaan kulkemaan kolmen portin kautta ja matka kestää viikon. Jokaisen Imperiumin alueella olevan portin viereen on rakennettu avaruusasema joissa alukset voivat täyttää tarpeensa.
PUOLITUISET:
ähes heti kun puolituiset oppivat hallitsemaan portteja he alkoivat matkata ympäri avaruutta jättimäisissä aluksissa. Muutaman vuosisadan sisällä lähes puolet kotimaailmaan asukkaista oli lähtenyt näillä aluksilla kiertelemään. He nopeasti oppivat tekemään kauppaa kaikkien tapaamiensa kansojen kanssa ja muutenkin hankkimaan resursseja ilman että heidän tarvitsi asettua minnekään. Nykyään he vaeltelevat imperiumia aluksissaan ja uudet kolonisaatiot kiinnostavat heitä kovasti. Planeetalleen jääneet puolituiset liittyivät turvan vuoksi rauhanomaisesti Imperiumiin nopeasti heidät kohdattuaan. Puolituisten keskimääräinen elinikä on noin 150 vuotta. |
|
|||||||||||||||||||||
|
|
|
|
|||||||||||||||||||||||
|
|
|
|
|
|
|||||||||||||||||||||