Page

Maailma

Vuosi: 418 IV aikaa.

Tässä maailmassa on monia rotuja joista kerron lisää vähän myöhemmin. Kampanjat sijoittuva
Karteghan mantereelle josta kerron nyt eniten. Mikään rotu ei oikeastaan ole paha tai hyvä, kaikilla on oma näkemyksensä asiasta

HISTORIA:

Jumalten aika, Luomisen aika:

Yleisin maailman synnystä kertova taru on että kaksi jumalaa Yrin ja Rad tutkiessaan ulottuvuuksia, joita on monia, löysivät suuren ja tyhjän ulottuvuuden joka oli helposti muokattavissa. Aluksi kun he loivat maailman se oli puoliympyrän mallinen maapala. Kun tämä oli valmis, heidän työnsä keskeytti ulottuvuuteen syöksyvä taisteleva jumalkaksikko: Pyra ja Atsan. Hämmentyneenä tästä Yrin ja Rad hyökkäsivät näiden kimppuun siinä pelossa että he tuhoaisivat heidän työnsä.Yrittäessään lopettaa näiden taistelun he paiskasivat heidät vahingossa kohti maata Pyra iskeytyi puoliympyrän keskellä saaden aikaan suuren purkauksen maasta luoden suuren vuoren jonka huipulle hän jäi kiinni palamaan kuumana ja loistaen muuttuen näin auringoksi. Atsan myös iskeytyi maahan ja levisi maahan Pyran vuoren viereen luoden meren ollen osa sitä. Näin syntyivät Pyra tulen ja auringon jumala ja Atsan meren jumala.

Yrin ja Rad katsoivat äkkiä muuttunutta maailmaa ja väsyneinä eivät tienneet mitä tehdä he hakivat muiden jumalien apua: Toranin joka loi viisi mannerta suureen mereen, Lyran joka kasvatti kasvit mereen ja mantereelle ja eläimiä niitä asuttamaan ja kaksoset Sola sekä Naela, Solan taivaaksi vartioimaan päiväksi Naelan yöksi ettei maailmaa koskaan tuhoutuisi.

Maailma näytti jumalista lähes täydelliseltä mutta jokaisella oli jotain muutettavaa tähän maailmaan ja alkoivat taistelun siitä minkä pitäisi olla millainen.. He taistelivat pitkään ja yksi manner miltei tuhoutui tässä taistelussa. Lopulta he väsyivät ja loivat itselleen rotuja taistelemaan puolestaan. Yrin loi siunatut, Rad Maademonit, Pyra lisko-olennot vuorelleen, Atsan loi merikansan, Toran kääpiöt, Lyra haltiat ja Sola sekä Naela loivat yhdessä ihmiset täyttämään maata näiden rotujen väliin ettei sota kasvaisi liian suureksi ja kaikki tuhoutuisi. Uusia jumalia saapui maailmaan, valtakuntia syntyi ja tuhoutui kunnes mitään mikä oli alunperin ei enää ollut.

Jumalat näkivät kaiken tuhon mitä olivat aiheuttaneet luomukseensa ja kauhistuivat. He tekivät sopimuksen olla koskaan enää astumatta tähän maailmaan ja sekaantumatta asioihin. Pian kuitenkin he kaikki tekivät yhteisen päätöksen myös sallia heidän auttaa maailmaa palvojiensa välityksellä.

Ei ole säilynyt tietoa siitä kuinka kauan tämä aika kesti.

Ensimmäinen aika, Kaaoksen aika

Jumalten lähtö maailmasta oli kova isku kansoille jotka olivat levinneet maailmaan ja saaneet kaiken tarvitsemansa jumaliltaan. Teknologia oli heikkoa sillä jumalat olivat aina luoneet kaiken tarpeellisen. Vähitellen kuolevaiset oppivat tai jumalat opettivat heille metallinen ja aseiden valmistuksen sekä maanviljelyn. Myös yhteydet muille mantereille katkesivat ja tavallinen kansa unohti niiden olemassaolon keskittyen omaan elossapysymiseen.

Vaikka jumalat olivat lähteneet, se ei lopettanut kuolevaisten sotia vaan nyt sodittiin ilman jumalten apua. Syinä olivat heimokiistat maista tai sotaisten jumalien manipulointi. Tänä aikana kansat vaelsivat sotien ja ajamina. Tänä aikana maailmaan saapui useita pienempiä jumalia jotka saivat nopeasti palvojia, kun yksin jääneet kuolevaiset tunsivat vanhojen jumalien pettäneen heidät. Moni jumala unohdettiin ja uudet nousivat. Uusiin jumaliin kuului esimerkiksi: Jurinar ja Hesnai. Yksikään valtakunta ei onnistunut kukoistamaan tällä ajalla ja muutamia kirjoituksia ja raunioita lukuun ottamatta tämä aika on jäänyt unohduksiin. Uudet jumalat toivat myös uusia rotuja: maahiset, puolituiset, kentaurit sekä ogret

Kuten tätä seuranneetkin ajat tämä aika kesti tasan 2000 vuotta.

Toinen aika, Järjestyksen aika

Free Image Hosting at www.ImageShack.us

Toisen aika alkoi kun lähes samanaikaisesti ympäri Karteghania nousi Kuusi Kuningasta: Siunattu Istari, Burak Lazar, Haltia Dáin, Kääpiö Karak, Ihminen Hermut sekä toinen Ihminen Apomef.

He kaikki taitavalla johtajuudellaan nostivat heimonsa valtaan luoden ensimmäiset valtiot jumalten lähdettyä. Istari loi Michandrian saarelta lännestä levinneen Cyraenin. Lazar loi idän kanjoneita hallitsevan Rahhaadin. Dáin johti heimonsa kuumetsästä itään ja loi Ferhaan valtakunnan. Karak taas kokosi nimensä alle viisi klaania pohjoisen vuorien sisään ja perusti Karak-Umin: ”Karakin Hallin”. Hermut yhdisti Faran paimentolaiset suureksi merten mahdiksi. Apomef taas nosti heimonsa Quarin aavikon valtiaaksi. Ihmisten valtakuntia lukuun ottamatta nämä valtiot ovat vieläkin olemassa. Mahtavimpia olivat näistä ihmisten muutamasta valtakunnasta huolimatta siunatut, kääpiöt, haltiat ja maademonit.

Pian maailma alkoi saapua järjestyksen alle kun Kuuden Kuninkaan esimerkkiä seuraten kuningaskunnat syntyivät ympäri Karthegania. Taika ja teknologia nousivat uskomattomille tasoille. Tänä aikana löydettiin maan alta kilometrien syvyydestä suuret joet ja luolat jotka nimettiin Pimeävirroiksi. Haltioita, kääpiöitä, maahisia sekä maademoneita siirtyi sinne asumaan harvinaisten mineraalien, erikoisten kasvien, mystisten taikojen ja silkan kiinnostuksen vuoksi.

Kehitys jatkui koko aikakauden ja päättyi äkisti 2000 vuotta sen alun jälkeen.

Kolmas aika, Unohduksen aika

Kun toinen aika alkoi suurten nousulla kolmas aika alkoi suurten murtumisella. Toisen ajan mittaan pahuuden jumalat olivat jääneet piiloon. Ne olivat vielä vahvasti läsnä mutta kukaan ei tunnustanut niiden palvomista. Lopulta nämä piilossa olleet henkilöt olivat nousseet valtaan ympäri Karthegania.

Päivän sisällä nämä varjoon jääneet jumalat muistuttivat olemassa olostaan ympäri mannerta. Sisällissotia, kaupunkeja tuhoutui villiintyneissä taioissa ja uskomattomia petoja vapautui maan päälle. Noin vuodessa lähes kaikki Järjestyksen ajalla aikaan saatu oli tuhoutunut jättäen jälkeensä vain raunioita. Tilanne palasi lähes Kaaoksen ajalle asti. Tästä on seurannut paljon. Pahuuden jumalat eivät kuitenkaan päässeet valtaan asti suurimmassa osassa mannerta.

Järjestyksen ajan ihmeet menetettiin ja tuhon jälkeen kaikkien mielissä oli selviäminen ja uudelleenrakentaminen. Tämä johti teknologian ja magian unohdukseen. Lähes kaikki valtakunnat romahtivat. Säästyneisiin valtakuntiin kuului kuitenkin Kuuden Kuninkaan valtakunnat Quaria lukuun ottamatta. Nämäkin valtiot menettivät paljon.

Suurin osa Pimeävirroille kulkevista tunneleista sortui vahingossa tai syystä Pahuuden hyökkäyksessä. Maan alle jääneet olennot menivät paniikkiin ja uskoivat tulleensa hylätyiksi. Tämä teki heidät avoimiksi uusien jumalien vaikutukselle. Neljä pimeää jumalaa saapui ja otti maan alle jäänet itselleen muokaten heistä maan alle sopeutuvampia. Näin syntyi pimeät haltiat, druegarit eli pimeät kääpiöt, svirfneblinit eli pimeät maahiset sekä raivokansan maademoneista. Svirneblinit pakenivat nopeasti pahuudestaan muututtuaan, mutta muut jäivät julmuuden tielle. Tämä tapahtumasarja johti nykyisiin vaarallisiin Pimeävirtoihin.

Maan päälläkin rotujen asenteet muuttuivat ja tasoittivat tietä seuraavalle ajalla. Siunatut syyttivät muita rotuja maansa tuhosta ja muuttuivat erittäin torjuviksi toisia rotuja kohtaan. Kääpiöt taas sulkeutuivat sisäänpäin lukuun ottamatta mantukääpiöiden klaaneja. Haltiat taas muuttuivat passiivisemmiksi nähtyään tuhansien vuosien työnsä palavan. Maademonit taas joutuivat kasvotusten oman raakuutensa kanssa ja ovat ajautuneet sisäisiin kiistoihin, jotka estävät heitä saavuttamasta entisaikojen suuria tekojaan.

2000 vuotta tuhon jälkeen oli seuraavan ajan vuoro.

Neljäs aika, Ihmisen aika

Unohduksen ajan muutos avasi tien uudelle suuruudelle: ihmisille. Myös maahiset. kentaurit ja puolituiset nousivat entistä korkeammalle kuin muut rodut painuivat maan reunoille.

Aika alkoi kun Ruhtinas Aaron I yhdisti Karteghanin keskiosan ihmisten kuningaskunnat suurimmaksi imperiumiksi sitten Järjestyksen ajan loiston: Halmahaksi. Tänä aikana on myös ensimmäistä kertaa Jumalten ajan matkattu muille mantereille.

Moottorina Ilmaiset kotisivut