Nääs Pispalasta!

Menu



Uutiset
Kalliolaki_07.jpg

Kalliolaki sijaitsee Pellon kunnan pohjoisosassa lähellä Heinikurun-ojaa. Tämä Tornionjokilaakson alue on sellaista vaaramaista aluetta. Toinen toistaan korkeampia vaaroja, joista on hienot näköalat laajalle alueelle. Parhaimmillaan Kalliolaen päältä voi silmin nähdä jopa 20-30 km:n päähän. Luonnossa liikkuessaan kiire ei kiusaa, eikä huolet haittaa, siellä sydän lepää...

Elokuun 20 päivä
Viime vuonna ensimmäisenä sorsastuksen aloituspäivänä minä koin erään erikoisen tapauksen eräällä järvellä, josta nyt kerron. Olin kiertelemässä jalan yhden toisen kaverin kanssa järvenrantoja. Vesilinnut olivat varuillaan kun metästäjiä alkoi ilmestymään rannoille. Kävellessäni aloin kuulemaan kaislikossa kuhinaa. Luulin, että siellä liikkuisi hanhia. Etenin hiljaa lähemmäksi, haulikko oli valmiina, kunnes huomasin kaislikosta ensin yhden ja kohta toisen harmaan kaulan nousevan. Olipa vähällä, että en ampunut, hyvä niin, sillä nämä kaulat kuuluivat joutsenten poikasille, jotka emä oli jättänyt kaislikkoon piiloon.

Joutsenet.jpg
  ETUSIVU   |   AJANKOHTAISTA   |   KOIRIEN KANSSA   |   KALASTUS   |   PUUTYÖT   |   KARAOKE   |   METSÄSTYS   |   VALOKUVAUS   |   SIENESTYS   |   KONGLOMERAATTI   |   VIERASKIRJA   |   PALAUTE  
Moottorina Ilmaiset kotisivut